Beneq Oy

Beneq saa tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon

 

 

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt vuoden 2011 kansainvälistymispalkinnot Beneqille, Normetille ja Suomen peliklusterille. Kansainvälistymispalkinnon tavoitteena on edistää yritysten toimintaa kansainvälisessä ympäristössä ja kykyä kehittää ja soveltaa uusia toimintamalleja. Sen tarkoituksena on kannustaa niin voittajayrityksiä kuin muitakin suomalaisyrityksiä kansain-välistymään.


”Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon yksi tehtävä on nostaa esiin konsepteja ja liiketoimintamalleja esikuviksi muille kansainvälistyville suomalaisyrityksille ja kannustaa kansain-välistymään. Vienti on Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille elintärkeää. Kaikki palkinnon saajat edustavat korkeaa suomalaista erityisosaamista ja ne ovat kansainvälistyneet voimakkaasti”, Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen sanoo.


Beneq on edelläkävijä ohutkalvolaitteiden ja –sovellusten kehityksessä


Beneq suunnittelee ja toimittaa atomikerroskasvatukseen (ALD, engl. atomic layer deposition) ja aerosolipinnoitukseen perustuvia ohutkalvopinnoituslaitteita. Vuonna 2005 perustetun yrityksen lähtökohtana on ollut alusta lähtien kaupallistaa korkean osaamisen pinnoitusteknologioita uusilla sovellusalueilla. Nykyisin Beneqin valmistamia pinnoituslaitteita käytetään esimerkiksi aurinko-kennojen, taipuisan elektroniikan ja OLED-valaisimien valmistuksessa sekä tasolasin pinnoituksessa. Teollisten tuotantolaitteiden lisäksi Beneq toimittaa tutkimuslaitteita, joilla tutkijat ympäri maailmaa kehittävät huomispäivän teollisia sovelluksia.


”Olemme yrityksen perustamisesta asti uskoneet vahvasti omaan osaamiseemme, kykyihimme ja teknologiaamme. Tämä palkinto on tunnustus, jonka saavuttamiseen on tarvittu valtavasti työtä, innostusta ja motivaatiota, kuin myös rohkeutta ja peräänantamattomuutta, joiden avulla viemme yritystä eteenpäin. Suurin ansio tästä kuuluu yrityksemme henkilökunnalle, jolle tänään haluan lausua vilpittömät kiitokseni, samoin kuin tasavallan presidentille ja Finprolle. Kiitos myös yrityksemme tukijoille, ystäville ja yhteistyökumppaneille”, Beneq Oy:n toimitusjohtaja Sampo Ahonen sanoo.

Die auf dieser Seite veröffentlichten Nachrichten unterliegen dem Urheberrecht und sind Eigentum der entsprechenden Firma bzw. der Nachrichten-Quelle. Alle Rechte sind ausdrücklich vorbehalten. Jeder Nutzer, der sich Zugang zu diesem Material zugänglich macht, tut dies zu seinem persönlichen Gebrauch und die Nutzung dieses Materials unterliegt seinem alleinigen Risiko. Die Weiterverteilung und jegliche andere gewerbliche Verwertung des vorliegenden Nachrichtenmaterials ist ausdrücklich untersagt. In den Fällen, in denen solches Nachrichtenmaterial durch eine dritte Partei beigestellt wurde, erklärt jeder Besucher sein Einverständnis, die speziellen zutreffenden Nutzungsbedingungen anzuerkennen und sie zu respektieren. Wir garantieren oder bürgen nicht für die Genauigkeit oder die Zuverlässigkeit von irgendwelchen Informationen, die in den veröffentlichten Nachrichten enthalten sind, oder auch in Webseiten auf die hier Bezug genommen wird.

Sollte der Inhalt oder die Aufmachung dieser Seiten fremde Rechte Dritter oder gesetzliche Bestimmungen verletzen, so bitten wir um eine entsprechende Nachricht ohne Kostennote. Ich garantiere, dass die zu Recht beanstandeten Passagen unverzüglich entfernt werden, ohne dass von Ihrer Seite die Einschaltung eines Rechtsbeistandes erforderlich ist. Dennoch von Ihnen ohne vorherige Kontaktaufnahme ausgelöste Kosten werden wir vollumfänglich zurückweisen und gegebenenfalls Gegenklage wegen Verletzung vorgenannter Bestimmungen einreichen.

Logo

Menue

Location
Kontakt Info
Wenn Sie uns eine Mitteilung zukommen lassen möchten oder weitere Fragen zu den angebotenen Maschinen und Dienstleistungen haben, klicken Sie bitte auf "Kontaktformular..." um sich mit uns in Verbindung zu setzen.